maanantai 30. joulukuuta 2013

Asuntoahdistusta

Asuntokauppa pyörii mielessä koko aika - tarjouksia on nyt heitetty puolin ja toisin. Meille hyvään hintaan on vielä matkaa, mutta nyt olen päättänyt olla kovana, meni sitten syteen tai saveen. Koko homma on niin tunkeutunut ajatuksiin, että nukahtaminen venähti parilla tunnilla. Netistä olen "huvikseni" laskeskellut uuden keittiön hintaa, katsellut laattoja ja laminaatteja, sekä himoinnut noin kymmentä Tikkurilan maalisävyä tulevan makkarin seinään. Toisaalta olen täysin varma siitä, että tämä kämppä menee sivu suun ja olen valmis heittämään pyyhkeen kehään. Tää on riistäytynyt ihan käsistä. Asiaa ei yhtään paranna se, että mies on ulkomailla. 

Tänään oli onneksi töistä vapaata, joten päätin ajankulukseni lähteä kävelylle ajatuksiani selvittämään. Nyt on ilta aikaa tunnelmoida kotona ja rentoutua.






lauantai 28. joulukuuta 2013

Asuntounelmia...

Olen 23-vuotias naisenalku ja tässä vaiheessa elämää on tullut ajankohtaiseksi ostaa asunto tuommoisen kaksilahkeisen kanssa. Tähän blogiin kirjoitan eri vaiheita asunnon hankinnasta ja kokemuksia, ihmetyksiä ja sattumia. Olen myös innokas, mutta toistaiseksi säästäväinen sisustaja.

Asuntoja olen netistä seurannut niin kauan kuin muistan. Eli luulisi jonkin näköistä hintatietoa eri alueilta yms. olevan. Nyt olemme miekkosen kanssa asustaneet isoa vuokrakaksiota lähiössä ja kaksi kuumaa kesää ilman parveketta, sekä valmistuminen ammattiin pistivät liikkeelle vakavemmat puheet asunnon hankkimisesta.

Rumba alkoi viime syyskuussa, jolloin kävin pankissa lainaneuvotteluissa - ja myönnettiinhän sieltä, mutta mukavia asuntoja ei siihen saumaan löytynyt, joten lainatarjous vanheni. Asuntojen katsastaminen jatkui silti.

Etsimme rivitalokolmiota Turun läheltä. Sen pitäisi joko olla aivan täydellisessä kunnossa tai vaatia lähes täydellisen remontin. Ja täydellisessä kunnossa olevaa on tuskin vielä olemassakaan. 

Tein tarjouksen eräästä rivarista päivä, pari sitten. Kyseinen asunto vaatisi täydellisen pintaremontin. Ennen näyttöä kuvien perusteella olimme miettineet vain maalaamista ja myöhemmin sitten tehtävää kylppäri-, wc- ja keittiöremonttia. Paikanpäälle mentäessä paljastui, että kodinhoitohuoneen lattialaatoista osa oli irti ja täten vaatisi kunnon remontin samantien. Noh, pyyntihintahan tässä asunnossa oli tietenkin ihan liian korkea ja tarjosi parikymmentä tonnia alle pyyntihinnan (hullua, tiedän). Välittäjä ei ilmeisesti ole välittänyt tarjoustani asunnon omistajille, koska sain äsken sähköpostia, että soitellaan huomenna tarkemmin. Mitäköhän sekin puhelu mahtaa sisältää...