sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesä puutarhassa

Mökiltä on ihana tulla kotiin täydessä kukassa olevaan, tuoksuvaan puutarhaan.


Tämä gerbera on vanhempi kuin helmikuussa syntynyt kummipoikani. Kukan saimme hänen vanhemmiltaan tupaantuliaislahjaksi. Tämä on kasvin komas kukinta.


Äidiltä lahjaksi saamani amppelimansikka on tuottanut jo muutaman marjan sadon, josta suurin osa on mennyt lintujen maistiaisiksi.


Tomaatit olivat kaatuneet raakileiden painosta kotiin tullessani. Se on kokenut muutenkin kovia aikoja kesäkuun kylmyyden ja sateiden ja heinäkuun paahtavien helteiden ja laiskan kastelijan ansiosta. Hups.


Chilisatoa mieheni odottaa eniten. Paljon kukkia, muttei toistaiseksi ainuttakaan hedelmää.


Alkukesästä oli hyvä idea laittaa pelargonien kanssa pienet petuniat samaan purkkiin. Nyt petuniat ovat kasvaneet niin, ettei paljon pelargoneja näy...


Suureksi ihmetyksekseni olen saanut alkukesästä myös kovia kokeeen hortensian kukkimaan uudelleen. Kukat vaan palavat auringossa melko herkästi. Uutta paikkaa mietitään.



Välillä annoin armon käydä oikeudesta rikkaruohoja kitkiessä. Joistakin jättämistäni rikkaruohoista tulikin ihan siedettäviä kukkia!


Puutarhan nurkassa keväällä odottanut suuri talventörröttäjä paljastui varjoliljaksi.





Salaattisatoa on tullut runsaasti. Ja lisää on kylvetty. Yllä keräsalaattia ja alla roomansalaattia. Kesäkurpitsa vie tehokkaasti kasvutilaa, pöh.




Kesäkurpitsa kukkii! Toivottavasti pian saadaan grillata ihan omia kesäkurpitsoja.


Petunia on uusi suosikkikasvini. Sitä en onnistu tappamaan sitten millään.


Orvokki tekee kuolemaa. Vielä se jaksaa kuitenkin kukkia.

Nyt kun tätä postausta tein, huomasin, että monet tai melkein kaikki kasvini ovat kokeneet kovia jossain kohtaa. Ehkäpä aloittelijan mokia. Ensi vuonna sitten vähän paremmin?

Pihasuunnittelu etupihan (no joo ja myös takapihankin) osalta on kovassa vauhdissa. Ideoita on vaikka millä mitalla ja toteuttamishalua, paitsi miehelläni.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Bye bye, Pandora!

Olinkin jo pitkään mietiskellyt, että olkkari näyttää vähän turhan talviselta mustan, valkoisen ja harmaan eri sävyissä. Pikkuisen vaaleanpunaista ja turkoosia olin saanut ripoteltua sekaan, mutta sekään ei pelastanut tilannetta. Olinkin etsiskellyt vaaleanpunaista kaitaliinaa pöydälle, uutta pöytää ja vaaleanpunaisia tyynyjä, kunnes tänään  vein Pandoran tampattavaksi. 

Pölyn seasta huomasin, että aurinko on tehnyt tehtävänsä ja tummentanut uudenkarheaa laminaattiamme - paitsi maton kohdalta. Lisäksi olkkari näytti paljon valoisammalta ilman mattoa. Valkoisen maton raahasin eteisestä ja saa nyt väliaikaisesti toimittaa olohuoneen maton virkaa. Ehkä tarvitsee ostaa vaaleampi kesämatto?

No, sohvapöytähän sopii olkkariimme kuin kenkä naamaan, mutten ole toistaiseksi löytänyt vielä mitään kiinnostavaa...




Uusi hankinta on myös vitriinin päällä näkyvät pallovalot. No, Happy Lightsit ne eivät ole, vaan ostin Clasulta kun halvalla sain. Vaaleanpunaisen sohvatyynyn ehdin jo ostaa H&M Homesta. Päällinen on pellavaa ja menee (tietenkin) helposti ryppyiseksi. Tyynynpäällisvaihtoehtojahan siellä oli vaikka kuinka ja nyt vähän kismittää, miksi ostin pellavaisen.






Neilikoitakin sai ihanan kesäisissä väreissä. Koko kesänä ei mulla olekaan ollut leikkokukkia sisällä, kun ulkona on kukkinut enemmän kuin tarpeeksi. Ja välillä ulkoakin on saatu jotakin sisälle. Mutta pari päivää sitten huomasin kaipaavani kukkia sisälle. Taustalla näkyvät ei enää niin pitkäikäiset eteisen pyökinväriset kaapit. Yök.



Heinäkuun alussa aloitin uuden dieetin - tässä välipala! Persikkaa, rahkaa ja vissyä. Saa ainakin energiaa ja hivenaineita tälläisenä kuumana päivänä. Dieetti on mennyt ihan kivasti. Treenit on aivan kamalia, mutta nekin saan tehtyä. Ruokavaliossa on ollut muutamia poikkeamia, mutta dieetti ei sisällä onneksi mitenkään vaikeaa tai hankalaa ruokaa. Ruokavaaka on paras ystäväni!

Eteisen suunnittelu jatkuu. Ehkäpä ensi postauksessa siitä lisää, jos saataisiin jo vähän toteutettuakin joitakin juttuja!