Sadonkorjuu ja ihanaa arkiruokaa

Elokuu on ollut raskas kuukausi. En tiedä johtuuko se kesän loppumisesta, jatkuvasta sateesta vai työstressistä. Liikunta on ollut olematonta (koko kesän kylläkin), ruoka sitä mitä sattuu ja unirytmi lomamoodissa. Noidankehä.

Työstressi tarjoaa hieman helpotusta ensi viikolla, kun olen vain kahtena päivänä töissä. Ehkäpä siitä innostuneena olen saanut energiaa taas puutarhanhoitoon ja kokkailuun. Liikunta on ollut ajatuksissa, mutta teoiksi asti ei ole mietteet vielä päätyneet.

Olen tarjousten uhri. Ruokakaupasta mukaan tarttui naanleipää ja eines-tikkamasalakastike. Niistä sai kyllä nopeasti tehtyä hyvää ruokaa. Naanleivän tuunasin vanhalla valkosipuligrillivoin jämillä, jolla voitelin leivät ennen uuniin laittamista. Pakkaus lupasi rapeaa, mutta koostumus muistutti enemmän pitaleipää. Oh well...

Viime perjantaina innostuin oikein todenteolla kokkailemaan. Tuloksena oli feta-jauhelihapullia, tomaattikastiketta ja pastaa, sekä fetasalaattia. Ja todella sotkuinen keittiö. Rajaus on ystävä tässäkin kuvassa.

Ennen yövuoroa innostuin vielä siivoamaan puutarhan vähän enemmän syyskuntoon. Kasvipenkistä saivat kyytiä lähes koko penkin vallanneet kesäkurpitsat. Jätin salaatit ja yrtit vielä kasvamaan. Kesäkurpitsasato oli hyvä - käsivarren kokoisia kurpitsoja tuli jokaisesta kolmesta kasvista ainakin yksi. Nauroinkin sisäisesti kaupan hevihyllyssä olleille luomu-kesäkurpitsoille, joilla oli pituutta juuri ja juuri 20 cm. Ensi kesänä olen kyllä viisaampi ja pistän kurpitsat ruukkuihin.

Chilisato on loistava! Kasveissa roikkuu vielä reilusti toistakymmentä chiliä ja loput ovat kulhossa kypsymässä. Ensi kesänä ehkä riittää vain viisi chilikasvia... Ilmat ovat kuitenkin sen verran viilenneet, että oli pakko kantaa osa chileistä sisälle kylppäriin kuivumaan ja lämmittelemään. Yritän talvettaa pari kasvia äitini verannalla.

Myös oreganoa ja persiljaa on tullut hyvin. Ongelmana nyt onkin se, että mihin tämän kaiken laittaa. Pitänee lahjoittaa ystäville ja tuttaville, koska omassa pakastimessa on jo kolme pussia persiljaa.

Syksyn osalta puutarhassa tarvitsee vielä leikata ja kaivaa ylös pari pensasta, sekä tuhota etupihan marjakuusi ja vaihtaa tilalle pari tuijaa. Marjakuusi leikattiin keväällä ja on jo siitä kasvanut ainakin puoli metriä. Ja on ruma kuin mikä.

 P.S. Sunnuntai aamuna päätin vielä pyöräyttää yövuoron päätteeksi sämpylöitä. Ai että oli makoisia!

Syksyn tunne ilmassa

Vaikka kuinka kaikki hokevat, ettei kesä ole vielä ohi, niin mielessäni ainakin on syksy jo kovaa vauhtia tulossa. Ilmatkin ovat viilentyneet ja kotia katsoo taas uusin silmin. Kovimpina hellepäivinä (tai viikkoina) en kestänyt ajatustakaan imurin kaivamisesta kaapista tai uusista sohvatyynyistä, mutta nyt kuumimpien kelien mentyä on alkanut siivouskin maittamaan, kummallista. 

Niinpä sitten rakkaan mieheni kanssa suuntasimme Ikeaan (taas). Syksyn pimeneviä iltoja ajatellen olin jo aikaisemmin ostanut olkkariin pöytävalaisimen, mutta isohkoon olkkariin se oli aivan liian pieni ja sininen.

Kuten vanhasta kuvasta näkyy, valaisin on aivan pikkuruinen muuten isojen esineiden keskellä. Tosin olkkarissa on muutenkin samaa sinistä sävyä, joten ehkäpä pikkuvalaisin joskus nähdään vielä olkkarinkin puolella. Sinistä väriä olkkariin tulee lähinnä teininä synttärilahjaksi mulle kerätyistä Iittalan Verna- ja Kartiosarjan astioista vitriinissä. Harkitsen niille sijoituspaikkaa senkin ovien takana.

Ikeasta tutkailin siis isoja valaisimia, joita ei ole myynnissä kuin muutama. Huomasin kuitenkin, että tee-se-itse meininki on toteutunut valaisintenkin kohdalla ja niinpä tein oman valaisimeni! Jalka taisi olla 15 euroa ja varjostin samoissa luvuissa myös. Eli koko valaisin kolmekymppiä. Viitsii vaihtaakin, jos joskus kyllästyy!

Pidän kovasti tästä valaisimesta. Saatavana oli myös valkoisia varjostimia (ja monen mallisia ja kuvioisia myös), mutta olen erittäin tyytyväinen beigeen. Ruskean sävyjä meillä ei sisustuksessa ole lainkaan, joten tämä on ehkä hyvä ja kaunis poikkeus sääntöön.

Tauluja en ole oikein vieläkään saanut seinille, joten ne saavat olla lipastojen päällä. H&M Homesta viimetalvena ostamani pienet kynttilät ovat edelleen mielestäni kauniit. Toisen kynttilän olen jo polttanut, eikä kippoa saanut enää kivannäköiseksi, joten taidan säästää tämän jäljelle jääneen yksilön kokonaan.

Tätä kuvaa otettaessa ei ole käytetty mustavalkoista filtteriä. Väri on paennut sohvalta. Reilu kaksi vuotta vanha sohva näyttää myös vanhemmalta kuin mitä se oikeasti on. Hyvä syy pistää taas yksi note to self: ei enää sohvaa Ikeasta.

Syksyn tulon huomaa myös päätään nostavasta kutomishuumasta. Olen innokas kutoja, lähinnä tumppuja ja villasukkia, mutta pienelle kummipojalle ajattelin yrittää villapaitaa pukinkonttiin.

Alla olevasta kuvasta saan kiittää kokonaan miestäni. Syksyn sävyjä tutkaillessani olin kyllä törmännyt petrolinsiniseen, mutta en aikonut sen väristä kaitaliinaa hankkia lainkaan, jos yhtään mitään sen väristä. Mieheni tipautti tämän ostoskärryyn ja voi, kuinka hyvältä se näyttääkään! Varvut ovat eiliseltä mustikkareissulta äidin kanssa. Varpujen lisäksi toimme metsästä kymmenen litraa mustikoita. Maljakoksi muuntautunut vanhanajan säilykepurkki on perintöä.

Eteinen

Olenkin luvannut kirjoittaa eteisen kokemasta muodonmuutoksesta. Eteisessämme ei siis ollut mitään muuta kuin pähkinän värinen penkki. Ei edes peiliä, vaikka mielestäni se on jokaisen naisen perusoikeus. Niinpä peili ja lipasto mielessäni suuntasimme erääseen ruotsalaisketjun sisustustavarataloon. Ja tältä se nyt näyttää.

Matto on omasta virkkuukoukusta. Kuvista on jäänyt pois kokovartalopeili, joka tervehtii ulko-ovesta tulijaa. Taulu on myös samasta lafkasta, maksoi vain kympin, enkä voinut vastustaa.