tiistai 3. maaliskuuta 2015

Suunnitelmia ruokailutilaan

Keittiötä odotellessa on kivaa suunnitella ruokailutilan ilmeen uusimista. Pyökin värinen Lack-hylly saa painua mäelle ja tilalle jotakin muuta. Nythän ruokailutila näyttää tältä.



Tarkoitus olisi siis pistää vähän väriä ja uutta hyllyä seinään. Uusista ruokapöydän tuoleista haaveilin, mutta niiden valmistus on ilmeisesti lopetettu. Vanhat ovat vähän huonot istua ja alkavat pikkuhiljaa hajoamaankin. Mutta kuvan hyllyt olisi tarkoitus pistää seinään, kunhan Lackin aiheuttamat arvet on ensin paikattu.


Värisävyjä seinään olen miettinyt paljon. Olen kovin tykästynyt sinivihreisiin harmaan sävyihin ja mielestäni se sopisivat hyvin tulevan välitilanlasinkin kanssa. Rautakaupassa käytiin vähän haistelemassa sävyjä. Ja nämä tulivat kotiinkin mukaan. 




Eniten silmääni miellyttää Y441 Akvarelli. Tämä on näistä sävyistä kaikkein vihrein, eikä mielestäni liian tumma. Olkkarissahan on (tähän vuodenaikaan ja valoon nähden) melko tumma harmaan sävy, joten en haluaisi mielellään toista liian tummaa sävyä.

Ja lisäksi, koska on jo virallisesti kevät, piti lenkiltä raahata pajunoksia sisälle. Muutama pieni kissakin jo näkyy! Ihana kevät!