perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vappu!




Otimme vapun viettoon varaslähdön, nimittäin vappu menee töissä (yllättäen). Kutsuin siskon ja sen miehen naapurista syömään. Kattaukseen oli aivan pakko laittaa uudenkarheat Tovi-tabletit. Alkuruuaksi toast skagenit ja lasillinen kuohuvaa. Täyttäviä olivat leivät, pääruokaa jopa jäi lautaselleni!


Jälkiruuaksi sitten ihanaakin ihanempaa pavlovaa. Täytteeseen purkki vispikermaa ja mascarponejuustoa, sekä hieman vaniljasokeria. Päälle mansikat ja avot. Tätä tehdään uudestaankin. Uhkasin nimittäin, ettei kukaan poistu talosta ennen kuin pavlova on syöty. Herkku olikin niin kevyttä, että eihän tuo ollut homma eikä mikään.


maanantai 25. huhtikuuta 2016

Pioni ja sen kaveri



Sattuipa niin hyvä pionitarjous erääseen kauppaan, että kävin sieltä nappaamassa kaksikon omaan puutarhaan. Eilen sade taukosikin onneksi juuri sen verran, että sain kaverukset multaan ja hallaharson päälle. Ovat nimittäin sen verran lehdessä, että vähän pelkäsin, kuinka käy. 


Ja sitten aamulla se tunne, kun lunta on maassa enemmän kuin jouluna. No, onneksi laitoin sen hallaharson. Sain nimittäin nostettua sen nopeasti pois ja lumen painon pois kukkaraukkojen päältä.



Viikonloppuna piti tehdä vähän muitakin hommia, kuten sellaista (edelleen keltaisten) pinnatuolien hiomista. Raekuurot ja vesisade romuttivat nämäkin suunnitelmat. Suolaa haavoihini lisäsi toistaiseksi edelleen elossa oleva jänöjussi, joka oli käynyt syömässä tulppaanit. Viikonlopun pelasti pieniä elonmerkkejä näyttävä ruusu, jonka leikkasin, ehkä vähän turhan innokkaana. Onneksi ehdin napata parit kuvat ennen lumisadetta.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Jotain retroa


Olen nuoresta asti ollut kova retron ystävä. Kuolasin isoäidin mökillä olevaa keltaiseksi maalattua 70-luvun puusohvaa, lempi lasini olivat ne, joissa oli suuret oranssit kukkaset. Teininä jalkaan sujahti samettihousut ja jos nyt minulla olisi valinnanvaraa (ja rahaa) asuisin 60-luvun arkkitehtoonisessa luomuksessa. Pinnatuoleja ostaessani törmäsinkin kahteen hauskaan korttiin ja nehän oli pakko ostaa ne kotiimme taiteeksi.




keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Päivällinen tänään



Joskus tarvitaan pientä hemmottelua arjen keskellä. Minulle sen tuo miehen sulistreenit ja vapautus ruuanlaitosta. Tänään päätin tehdä itse sushia. Sushin tekeminen itse on todella helppoa, mutta itse en alkaisi puuroriisillä leikkimään, vaan olenkin ostanut ihan kunnon sushiriisiä kaupasta. Pakkauksesta löytyy ohje riisin valmistamiseen, mutta nälkäkuoleman partaalla ei kannata alkaa kokkailemaan, koska riisin valmistuskin kestää kolmisen varttia. Riisin keittoon olen käyttänyt teflonkattilaa. 



Kalana olen käyttänyt kylmäsavukirjolohta ja katkarapuja. Lisäksi laitan usein kurkkua ja paprikaa, sekä tietenkin avocadoa. Ainekset kannattaa pilkkoa suht ohuiksi tikuiksi. Täytteiden lisäksi tarvitaan merilevää eli noria. Käytän lisäksi bambumattoa rullien käärimiseen, mutta se onnistuu ilmankin. Wasabitahnaa ja soijakastiketta tarvitaan myös.



Ensin siis levitetään nori kuivalle leikkuulaudalle. Siihen levitetään päälle riisi ja täytteet riviin n. 1/3 rullaussuunnasta katsottuna. Käännä sushi varovasti rullalle täytteiden yli ja paina tiukaksi. Rullaa sushi loppuun aina tiukaksi puristaen joka käännöllä. Kastele terävä veitsi ja leikkaa rulla paloiksi. Hyvää soijakastiketta pieneen kuppiin, pieni nokare wasabitahnaa lautaselle ja ateria on valmis!


sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kylvöhommia

Tänä vuonna meinasi istutuspuuhat jäädä vähän viime tippaan Lapinreissun vuoksi, mutta onneksi sain siemenet multaan jo pari viikkoa sitten. Tänä vuonna kylvin kesäkurpitsaa, rakuunaa, timjamia, lobeliaa ja yhteen ruukkuun vähän basilikaa. Basilikan kanssa on viime vuosina käynyt vähän hassusti. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä lehdet kellastuvat hyvin nopeasti ja niihin tulee valkoista näppyä. Kirvoja tai mitä lie. Jo ennen lomamatkaa kylvin orvokin siemeniä ja nekin ovat kasvaneet hyvin.



Viikossakin tapahtuu jo ihmeitä. Mullasta on noussut kymmenittäin pieniä kasvinalkuja. Tällä viikolla ne ovat vahvistuneet ja pääsivät ulkoilemaankin kasvihuoneessa aurinkoisena päivänä. Täytyy kyllä todeta, että tämä kasvihuone on ollut ehkä paras puutarhaan liittyvä ostos.



Puutarhurina olen hieman malttamaton ja orvokkeja oli pakko ostaa kaupasta. Niitä päätyikin sitten takapihalle ruukkuun ja etupihalle pikkiriikkiseen sinkkiämpäriin.

 


Paras asia keväässä on seurata kasvien kasvamista. Viime syksynä ostamani ja istuttamani sipulit ovat rikkoneet maanpinnan. Luvassa on suuria valkoisia Ice King -narsisseja ja krookuksia. Vanhan kukkamaan pinkit tulppaanitkin ovat tuloillaan. Syksyllä laitoin myös valkoisia ja tumman purppuran sävyisiä liljoja, sekä helmililjaa, mutta niitä ei ole vielä näkynyt. Onkohan syy vanhan kukkamaan kuoppaisessa ja syödyssä olemuksessa?


Pionikin on kurkistanut maasta. Tarkoituksena olisi ostaa tänä keväänä sille pari kaveria. Ruukun hävittäneenä ja netissä etsivänä toimineena luulen, että penkissäni on Sarah Bernhard -pioni, joten samaa lajia haluaisin uusienkin olevan. En uskoisi, että tämän lajin löytämisessä olisi ongelmaa, onhan kyseessä ilmeisesti Suomen suosituin pionilajike.


Uusia kesäkalusteita emme ole vielä saaneet hankittua, joten jotain uutta takapihalle oli pakko hankkia. Ostinpa siis tälläiset aurinkoenergialla toimivat ulkovalot. Nämä täytyy kyllä palauttaa kauppaan, kun eivät testin jälkeen enää toimineetkaan. Ja samalla voisin vaihtaa sen 24:n valon settiin.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Puutarhakalusterumba

Ilmojen lämmettyä ajatukset ovat siirtyneet lähes kokonaan puutarhan puolelle. Tarve olisi uusille puutarhakalusteille, koska nykyiset ovat muovisia, haalistuneita ja melko isokokoisia. Kaikkien mahdollisten kauppojen nettisivut on käyty läpi ja tässä varteenotettavia vaihtoehtoja.

Kuva: Jysk

Nykyiset kalusteet ovat melko raskaan näköiset, joten nyt haluaisin hieman kevyempää ilmettä. Aitoa puuta emme halua, vaan keinopuut ja polyrottingit käyvät meille hyvin. Mieheni haluaisi kaikkein mieluiten muoviset kalusteet, jossa on säätötuolit - eli sellaiset kuin meillä nyttenkin on.

Kuva: Sotka

Väreistä valitsisimme mieluiten tumman, joten tämä Sotkan ruokailuryhmä jää valitettavasti kilpailusta ulos. Voi kun tuota ryhmää olisi myös harmaana.

Kuva: Asko

Kumpikohan mahtaisi olla parempi valinta: textilene vai kova materiaali polyrottinki/nonwood? Molempia vaihtoehtoja löytyy kyllä useimpien kauppojen valikoimasta.

Kuva: Masku

Toki hinta ratkaisee. Pienipalkkaisina (ainakin eräiden ministereiden mukaan) ei huvita laittaa tuhatta euroa pihakalusteisiin, joilla syödään kymmenen kertaa vuodessa ja istutaan parit illat. Eli tässä törmätään samaan haasteeseen kuin jokapaikassa muuallakin, hyvää ja kaunista pitäisi saada suht halvalla.

Kuva: Masku

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on tämänhetkinen suosikkini (joka sattumoisin olisi nyt aika hyvässä tarjouksessakin). Pehmusteet tulevat tuolien mukana. Minulle kelpaisi, mutta mitä sanoo mies?

Kuva: Asko

torstai 7. huhtikuuta 2016

Keltainen tuoli


Sateista torstaipäivää! Meillä on tänään siskoni kanssa vapaapäivä, jonka käytimme shoppailuun. Aamu alkoi kuitenkin aikaisin ajomatkalla Saloon jotain siskon passijuttuja varten. Samalla poikkesimme Halikon Design Hillissä ja löysimme poistolaarin, jossa oli kaksi keltaista tuolia.



Huokean hinnan ansiosta nämä kaverukset sitten pakattiin pikkuauton takalootaan ja matka kohti kotia alkoi. Tuolit on maalattu keltaiseksi melko roisilla kädellä ja maalipinta on melko huono, joten maalaukseenhan nämä päätyvät. Valkoista kalustemaalia jäi yli eteisen kaappien maalauksesta. Muuten tuolit ovat tukevat ja hyvässä kunnossa!


tiistai 5. huhtikuuta 2016

Näkymiä aamukahvilla


Hyvää aamupäivää kaikille! Täällä juodaan rauhassa kahvia ja nukuttu on normaalia pitempään ensi yönä olevan työvuoron vuoksi. Samalla saatte nauttia hyvin arkisista kuvista - pyyhe yleensä kuivuu tuolinselkämyksellä seuraavaan suihkuun asti. 

Tähän päivään en ole suunnitellut muuta ohjelmaa, kuin pientä ruopsuttelua pihalla ja hölkkälenkin. Monessa paikassa on puhuttu Iittalan uudesta mallistosta Pause for Harmony. Täytyy myöntää, että olen jossain määrin pysähtymisen ja tekemättömyyden mestari. Tosin melko usein sitten myöhemmin harmittaa, kun olisi voinut tehdä vaikka mitä. No, tänään otan sen riskin.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Pieni irtiotto

Silloin tällöin tarvitaan pieni irtiotto. Jotain, mikä vie ajatukset varmuudella pois töistä. Sellaisella olimme tänä viikonloppuna, kun lähdimme ystäväpariskunnan kanssa Viking Gracelle. Meille oli varattu omat Inside Double -hytit, vaikka hyvin olisimme sopineet neljän hengen hyttiinkin. Sisustuksellisesti Grace miellyttää silmää huomattavasti muita ruotsinlaivoja enemmän.

Kuva: Viking Line

Ilta menikin juhliessa ja kello laitettiin soittamaan, että ehditään aamupalalle. Aamupala buffet oli perinteinen, mutta kohmeloisille matkustajille täydellinen. Aamiaisen jälkeen suuntasimme takaisin hytteihimme jatkamaan lyhyitä yöuniamme. Heräsimme tuntia ennen ruokailumme alkua. Aikaa jäi vielä pikavisiitille tax freehin. Ruoka oli maittavaa ja erityisesti paahtopaisti ja punaviinikastike oli mahtavaa. Vatsa täynnä suuntasimme naisvoimin spa-osastolle, kun miehet jäivät sulattelemaan ruokaa hyttiin.

Kuva: Viking Line

Spa-osastolla oli kaksi poreallasta, lumihuone ja yrttisauna perinteisten suihkujen ja saunojen lisäksi. Erilaisia hoitoja olisi saanut, mutta niitä emme raaskineet ottaa. Tarjolla oli vettä ja hedelmiä. Olin ollut siinä uskossa, että osasto olisi ollut hieman suurempi.


Span jälkeen aikaa jäi vielä tax freessa käymiselle. Mukaan lähti useita pulloja viiniä, karkkia tuliaisiksi ja hieman itselle, sekä tarjouksessa olleita Essien kynsilakkoja. Kaikenkaikkiaan kiva reissu, eikä takaisintulopäivä tällä kertaa ollut yhtä tuskaa ja ajantappoa, kuten yleensä. Siitä iso kiitos risteilyemännälle!