tiistai 28. kesäkuuta 2016

Pionien aika



Pioniajan hehkutus jatkuu! Blogikin on ollut hiljainen kun en ole malttanut pysyä pois pionipenkin luota. Kolmesta pionista yksi kukkii runsaasti, ensi kesänä saadaan varmasti nauttia entistä runsaammasta kukkaloistosta, kun tämän vuoden ostoksetkin puhkeavat kukkaan.



  

Juhannus kuvina






 


 

torstai 16. kesäkuuta 2016

Kesäkukat

























Viime syksynä lupasin olla ostamatta niin paljon kesäkukkia. Kaikkien yllätykseksi olen melko hyvin pysynyt lupauksessani.

Etupihalle, joka on melko askeettinen, halusin vähäsen väriä. Sitä tuomaan hankin vanhat suosikkini uudenguineanliisan, riippaverenpisaran ja murattia. Tästä kolmikosta on hyvät kokemukset menneiltä kesiltä.




Takapihan amppelikoukkuihin ripustin orvokit ja itse kasvatetut lobeliat, sekä niiden kaveriksi yhden ainoan petunian. Orvokkia löytyy lisäksi itsekasvatettuna, mutta niille ei oikein ole vielä paikkaa. Hortensian ostin jo aikaisin keväällä. Lisäksi pihalla kukkii ystävältä saatu neilikka.



Mutta mitäpä olisi kesä ilman pelargonioita? Helppohoitoiset ja koko kesän kiltisti kukkivat perinteiset kesäkukat ovat must joka kesä.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen

Blogilomaa on tullut pidettyä jo parisen viikkoa, joten on ehkä aikakin tarttua kameraan. Tänään liikkeellepanevana voimana toimi pionin ensimmäinen auennut kukka. Voi tuota kauneutta!