lauantai 25. helmikuuta 2017

Pois tilapäisratkaisuista



Olohuoneeseen on muuttanut uusi asukas. Meillä on ollut sohvapöytänä muutosta asti aina joku tilapäisratkaisu, kun asiasta ei olla päästy yksimielisyyteen. On pitänyt olla kokovalkoista, hyllyllistä ja vaikka mitä. Muutama viikko sitten löysin alennuksesta tämän sohvapöydän ja ostin sen kummemmin isännän mielipidettä kysymättä. Kotona mies ilmoitti pitävänsä pöydästä, onneksi.



Kotiin on hankittu muutakin keväistä. Kukkakuviollinen sohvatyyny on Finlaysonin Inkeri. Jostain kumpuaa mieltymys kukkakuoseihin, joissa on tumma tausta. Arvatkaa vaan tekisikö mieli tapetoida vähän? Onneksi tyyny vähän lievittää pahinta kuumetta.


keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Aamukahvi



Välillä ihminen tarvitsee uuden kahvikupin. Ja minä tarvitsen niitä aika useinkin, etenkin kun ydessä lempikaupassani sattuu olemaan alennukset. Aamukahvikin ja iltatee maistuvat sata kertaa paremmalta kauniista mukista. Vanhat, kulahtaneet mukit pois ja uutta kaunista tilalle.



sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Puutarhahaaveita

Kuva: IKEA
Kuva: IKEA

Kas kummaa, heti kun vaihtuu helmikuuksi alkaa puutarhasuunnitelmat pyöriä päässä. En malta odottaa, että pääsen pihalle puuhaamaan. Tänä vuonna suurin haave on katos ja sinne ihana sohvaryhmä ja oleskelutila. Harmi, ettei nettikaupoissa oikein vielä ole mitään puutarhakalusteita selattavana!

Kuva: Pinterest


Terassimme ei ole ihan kolmea metriä syvä, kuten monet katokset. Täytynee siis tehdä pienet tuet vanhaan kukkapenkkiin, jotta katos pysyy pystyssä. Kalusteet pitäisi olla säänkestävät, koska varastotilaa ei ole. Pitänee vielä odottaa kevättä pidemmälle, niin tulee puutarhakalusteita muihinkin myymälöihin, kuin Ikeaan.

Kuva: Pinterest

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Uutta ilmettä julisteilla




Kodin piristykseksi saapuivat tällä kertaa uudet julisteet. Turku-juliste oli aivan must - siinä nimittäin näkyy nykyinen kotimmekin! Muuten täällä ei ole paljon keväästä tietoa. Mieli kyllä hakeutuu jo kesään ja päässä pyörii pergoloita, istutuksia ja sen sellaisia. Saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan!