maanantai 13. heinäkuuta 2015

Tuliaisia Helsingistä

Reissu Helsinkiin tarkoitti myös pääsyä sellaisiin sisustusliikkeisiin, joita täällä Turkkusessa ei ole. Koska matkalaukkuna toimi reppu, mitään kovin suurta ei voinut hankkia. Loppujen lopuksi ostokset mahtuivatkin pikkuruiseen reppuuni, mutta hiuspinnin lisäys olisi varmaankin aiheuttanut repun ratkeamisen. 




No mitä sitten tarttui mukaan? Betonia, lasia ja vanhan ajan Dymo! Granit oli ainoa liike, jonka olin suunnitellut katsastavani. Sieltä ostin betonisen tarjottimen lisäksi pöytäkynttilänalusen. Ja sen Dymon, jota en ole vielä päässyt testailemaan mihinkään kivaan. Matkalla näin BoConceptin liikkeen, johon oli pakko poiketa. Olihan siellä vaikka ja mitä ihanaa (ja isokokoista), joten tällä kertaa päädyin niinkin pieneen ostokseen kuin tuikkulyhtyyn! Sitä on saatavana vihreällä, kirkkaalla ja sinisellä lasilla, mutta arvelin sinisen lasin käyvän kauniisti Iittalan Lantern -lyhdyn kanssa.  Liljat ovat takapihalta ja yllättävän kestäviä maljakossa.



sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lomareissu Helsinkiin

Johonkin reissuun oli lomalla pakko päästä ja tällä kertaa päädyimme Helsinkiin. Pääkohteena siellä oli Korkeasaaren eläintarha, jossa emme kumpikaan olleet koskaan ennen käyneet. Aamulla lähdimme junan kanssa reissuun ja olimme Helsingissä yhdentoista aikoihin. Rautatieasemalta kävelimme hotellin kautta kauppatorille, josta lähti vesibussi eläintarhaan. 


Pikkupanda
Suurin osa eläimistä oli näkyvillä, mutta lähes kaikki kissaeläimet olivat jossain piiloissaan torkkumassa. Amurintiikerit ja leijonat nukkuivat niin, että yleisökin näki. 

Baraalin poikasia

Baraali
Mongolianvillihevoset olivat uteliaita ja tulivat jopa aitaan kiinni. Kesyyntyneitä ne eivät kuulema silti ole, vaan hoitajien on houkuteltava ne toiseen aitaukseen ennen kuin voivat mennä aitausta huoltamaan.



Monet eläimistä olivat vierailumme aikana siestalla, niinkuin nämä Visentitkin.

Punaniskavallabi

Emu

Kaksikyttyräinen kameli

Eläintarhavierailun jälkeen palasimme vesibussin kanssa kaupunkiin ja kävelymatkalla hotellille poikkesimme parissa sisustusliikkeessä (niistä tuliaisista myöhemmin lisää). Illalla kävimme vielä ravintola Memphisissä syömässä, oma halloumikanani oli todella hyvää ja kehuja sai myös mieheni syömä Delux-burger. Masu täynnä ja koko päivän kävelleenä alkoi niin paljon nukuttamaan, että laahustimme takaisin hotellille ja nukuimme yön hyvin sikeästi.


Runsaan ja maukkaan hotelliaamiaisen jälkeen suuntasimme kävellen Sea Lifeen. Kuvaamisen sijasta keskityin ensisijaisesti katselemaan, sillä eihän pimeässä oikein saa hyviä kuvia, eikä kuvaamiseen keskittyessä pääse nauttimaan vierailusta täysillä. Tässä kuitenkin muutamia huonohkoja otoksia hienosta ja suuresta Sea Lifesta.

Meriahven. Älkää huoliko, ei asu Itämeressä, tarkistin.



Kotimatkalla tuli vähän uni silmään. Raskas, mutta kiva reissu! Ja paljon jäi näkemättä (ja shoppailematta).

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kaffet

Toinen lomaviikko on mennyt vauhdilla. Alkuviikosta tehtiin reissu Helsinkiin, josta kerron myöhemmin vähän lisää. Eilen piti mennä ystävän kanssa Flowparkkiin, mutta huonon sään vuoksi siirsimme kiipeilyn täksi päiväksi. Onneksi eilinen ei mennyt hukkaan ja tänään tuntui kuin olisi jyrän alle jäänyt. Puutarhaan liittyvää puuhattiin, mahtaako joku jo arvata?


Nyt on siis tämänkin päivän istutushommat tehty ja voin viimein rentoutua kahvikupposen ääressä. Tästä Tigerin parin euron löydöstä on tullut uusi lempimukini - tekstistään huolimatta se on käytössä myös aurinkoisina päivinä! Taustalla näkyy vähän Helsingin tuliaisia.

Englannista tulleessa paketissa tuli minulle osoitettu Wedding Ideas -lehti. Olihan siellä vaikka ja mitä hyvää asiaa, mutta en silti ole oikein jaksanut innostua enää hääsuunnittelussa. Jospa mulle on tullut wedding blues, ennen häitä!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Ekan kesälomaviikon puuhailuja

Aijai, kyllä kelpaa bloggailla terassilla aurinkovarjon alla! Ensimmäinen lomaviikko on mennyt nopeasti, mutta ollaan saatu hurjasti aikaan! Eilen kiersimme läheisen järven kävellen säästä riippumatta. Kyllä maistui jäätelö reissun päätteeksi!




Puolet matkasta järven ympäri oli luontopolkua, sieltä löytyi myös lintutorni. Pakkohan sinne oli kiivetä ja maisemat olivat kyllä sen arvoiset. Ojassa näimme vesirotan/majavan kuljettavan kaislanpaloja pesänsä rakentamiseksi. Suolla oli joutsenia ja ankkoja (jätin silmälasit kotiin) ja kaikki tämä on vain seitsemän kilometrin päässä Turun keskustasta!


Suurin osa luontopolusta oli tälläistä metsätietä, mutta välillä kiipeiltiin kallioilla aivan järven rannassa, välillä kuljettiin yleisiä teitä.

Maanantaina mieheni pesi molempien polkupyörät uudella kasteluletkulla, joka oikeastaan ostettiin puutarhan kastelua varten. Eihän se homma ihan nappiin mennyt, tarvikesarjasta ei mikään osa käynyt pesukoneen hanaan, vaan rautakaupasta piti hakea uusi osa. Nyt toimii!

Tiistaina maalasimme reippaina heti aamusta takapihan aidat. Hienot tuli. Puutarhassa kaikki on täydessä kukassa, nyt vihdoin se pionikin on auennut! Ja onhan se aivan ihana. Täytyy ostaa lisää pioneja perennapenkin tyhjiin osiin.


Ostin viime kesänä kolme päivänliljaa kympillä eräästä supermarketista ja tökkäsin ne vanhaan kukkamaahan. Sieltä ne kaikki ovat nyt nousseet ja eilen aukesi ensimmäinen kukka.

Tarhakellukka

Siemenestä kasvattamani lobeliat.



Hyötykasvitkin voivat hyvin. Salaattipedistä on jo paljon syötykin, tomaatissa on useampi raakile ja kesäkurpitsakin kukkii, tosin vain yksi ja siitäkin on yksi kukka jo tipahtanut. Saa nähdä saadaanko omia kesäkurpitsoja tänä vuonna ollenkaan.

Ryhmäruusu


Ihana, herkkä pioni puhkesi eilen kunnolla kukkaan, alimmainen kuva on tänään otettu. Pienen googlettelun jälkeen luulen, että kyseessä on Madame Furtado -lajike.

Eilen illalla tulivat siskoni ja hänen miehensä grillailemaan, eikä mitään tarjottavaa kahvin kanssa! Joululeipomisista jäi yli siirappia, joten päätin tehdä wilhelmiina-keksejä.

Wilhelmiinat

200 g siirappia
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 keltuainen
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniliinisokeria
2 tl ruokasoodaa

Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja siirappi, lisää sitten keltuainen. Sekoita vaniliinisokeri ja ruokasooda venhäjauhoihin ja lisää jauhoseos joukkoon. Pyöräytä vatkaimella murumaiseksi seokseksi. Tee taikinasta tankoja (helvetin hankalaa, kun murumainen taikina lohkeilee koko aika) ja nosta ne leivinpaperille. Jätä reilusti tilaa tankojen väliin, koska ne leviävät uunissa. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Leikkaa tangot lämpiminä n. 3,5 cm paloiksi ja anna kunnolla jäähtyä pellillä (jos maltat).

Onneksi vieraamme eivät olleet ronkelia sorttia, vaikka pipareista nyt ei ihan täydellisiä tullutkaan. Ei se näkö, vaan se maku!