sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kesäloma

Kesäkuu on vierähtänyt mielestäni hyvin ansaitulla lomalla. Lomaa pidin kolme viikkoa. Tänä aikana lähinnä satoi ja oli kylmä. Lomalla kerkesin siivota kotia, pestä pyykkiä... ja no, kävinhän mä mökilläkin ja Maarianhaminassa perheen kanssa meidän pikku veneellä. Lisäksi luin paljon kirjoja. Yllättävän ihana oli joululahjaksi saamani Pieni potenssipuoti. Sen lisäksi luin Stephen Kingin Painajaisen, Peter Franzenin Tumman veden päällä ja Himoshoppaajan vauvan (pakko olla jotain hömppää). Lukemista odottaa vielä Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva.



Tämä kuva on loman ja kesäkuun alusta, jolloin oli hieman lämpimämpää, myös ruokapöydän sisustuksessa. Sittemmin olen vaihtanut säätyyppiin ja mielialaan sopivampaa tekstiiliä pöytään. Liina on isoäitini itse kutoma. Meillä rikkaruohotkin (vain hyvännäköiset) pääsevät puutarhasta maljakkoon.


Alkukesästä hankimme olohuoneeseen senkin, joka täydentyi uudella lyhdyllä miehini valmistujaisissa. Tauluja olen näköjään huono laittamaan seinälle, joten toistaiseksi ne saaavat nojailla senkkien ja lipastojen päällä seinään.


Vaikka lomalla koitinkin kierrellä kaikenmaailman sisustusliikkeet Maarianhaminassa ja Kustavissa, en löytänyt mitään omaan kotiin. Peterzensillä oli kyllä ihania Riviera Maisonin tuotteita myynnissä, mutta eivät ne ole oikein meidän kodin tyylisiä. Eilen tein kuitenkin matkan paikalliseen Ikeaan. Tarkoitus oli ostaa sisustelaatikot makuuhuoneen lipastoon ja kylpyhuoneen laatikoihin järjestystä ylläpitämään. Ja kappas vain mitä löytyi alesta! Pikkuinen musta jakkara, joka maksoikin vain kympin. En voinut vastustaa. Näin samantien, miten pistän sen olohuoneen nojatuolin viereen pikkupöydäksi. Tuosta se on sitten kätevä napata käyttöön. Meillähän ei ole ollut yhtään jakkaraa.


Seuraavaksi katse kohdistuu eteiseen. Siellä ei toistaiseksi ole kuin vanha pähkinänvärinen penkki, vanhat kaapistot ja itse tehty matto. Talven tullessa (no, kyllä se sieltä joskus tulee!) tarvitaan järkevää säilytystilaa villasukille ja tumpuille ja pipoille ja kaulaliinoille. Lipastolle ei ole paljon tilaa, mutta luulen löytäneeni sopivan Ikeasta. Lisäksi aion hankkia eteiseen peilin. Peili eteisessä on kyllä mielestäni jokaisen naisen perusoikeus! Seuraavaa reissua Ikeaan odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti