sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesä puutarhassa

Mökiltä on ihana tulla kotiin täydessä kukassa olevaan, tuoksuvaan puutarhaan.


Tämä gerbera on vanhempi kuin helmikuussa syntynyt kummipoikani. Kukan saimme hänen vanhemmiltaan tupaantuliaislahjaksi. Tämä on kasvin komas kukinta.


Äidiltä lahjaksi saamani amppelimansikka on tuottanut jo muutaman marjan sadon, josta suurin osa on mennyt lintujen maistiaisiksi.


Tomaatit olivat kaatuneet raakileiden painosta kotiin tullessani. Se on kokenut muutenkin kovia aikoja kesäkuun kylmyyden ja sateiden ja heinäkuun paahtavien helteiden ja laiskan kastelijan ansiosta. Hups.


Chilisatoa mieheni odottaa eniten. Paljon kukkia, muttei toistaiseksi ainuttakaan hedelmää.


Alkukesästä oli hyvä idea laittaa pelargonien kanssa pienet petuniat samaan purkkiin. Nyt petuniat ovat kasvaneet niin, ettei paljon pelargoneja näy...


Suureksi ihmetyksekseni olen saanut alkukesästä myös kovia kokeeen hortensian kukkimaan uudelleen. Kukat vaan palavat auringossa melko herkästi. Uutta paikkaa mietitään.



Välillä annoin armon käydä oikeudesta rikkaruohoja kitkiessä. Joistakin jättämistäni rikkaruohoista tulikin ihan siedettäviä kukkia!


Puutarhan nurkassa keväällä odottanut suuri talventörröttäjä paljastui varjoliljaksi.





Salaattisatoa on tullut runsaasti. Ja lisää on kylvetty. Yllä keräsalaattia ja alla roomansalaattia. Kesäkurpitsa vie tehokkaasti kasvutilaa, pöh.




Kesäkurpitsa kukkii! Toivottavasti pian saadaan grillata ihan omia kesäkurpitsoja.


Petunia on uusi suosikkikasvini. Sitä en onnistu tappamaan sitten millään.


Orvokki tekee kuolemaa. Vielä se jaksaa kuitenkin kukkia.

Nyt kun tätä postausta tein, huomasin, että monet tai melkein kaikki kasvini ovat kokeneet kovia jossain kohtaa. Ehkäpä aloittelijan mokia. Ensi vuonna sitten vähän paremmin?

Pihasuunnittelu etupihan (no joo ja myös takapihankin) osalta on kovassa vauhdissa. Ideoita on vaikka millä mitalla ja toteuttamishalua, paitsi miehelläni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti