keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Maaliskuu ja kevät!


Maaliskuu ja virallisesti kevät! Täällä on pidetty sairastupaa alkuviikko, nenäliinaa on kulunut kiloittain ja olen rehellisesti yllättynyt, että keuhkot ovat edelleen rintakehän sisäpuolella, mutta siitä huolimatta on vihdoin aika suunnata katse kevääseen ja puutarhaan!


Kolme kesää on jo vierähtänyt tällä pihalla kykkiessä ja joka kesä olen kasvattanut jotain vanhaa ja jotain uutta. Viime kesän suosikkina olivat porkkanat, sipulit ja kesäkurpitsat. Kasvattelin ruukuissa timjamia ja rakuunaa, mutta niitä ei sitten tullutkaan niin käytettyä.

Tänä vuonna tilaa pitää tehdä hääkukille (kyllä, aion yrittää kasvattaa niitä itse). Olen valinnut kesäharsoa, sinivarjoa, rusoikikukkaa ja pari kesäkukkasekoitusta. Lisäksi aion parturoida puutarhani melkein kaikesta vihreästä.


En kuitenkaan halua, että puutarha on tyhjä häiden jälkeen,vaan aion kasvattaa syötävääkin. Kesäkurpitsaa, porkkanaa ja salaattia aion laittaa kohopenkkiin. Tulisikohan sipuli ruukussa? Pitänee ostaa muutama kasvusäkki, niin säästyisi tilaa myös sitten kesäkukille. Kuvat ovat menneiltä kesiltä. Edes minä en maaliskuun ensimmäisenä päivänä kylvä siemeniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti