Uudenvuodenlupauksia ja uutisia länsirintamalta

Vuosi vaihtui töissä (öissä) ja sen vuoksi en olekaan nyt muutamaan päivään kirjoitellut. Näiden viimeisten kolmen yövuoron jälkeen päättyi työt tuolla osastolla. Uudessa työpaikassa aloitan tiistaina. Monet kirjoittivat uutena vuotena facebookiin summauksia menneestä vuodesta. Mietin, mitä sanottavaa mulla olisi. 

Asiahan on niin, ettei se 2013 niin ihmeellinen ollut. Alkuvuodesta hikoilin opparin parissa ja valmistuin toukokuun lopulla. Valmistuminen ei mun elämässä ollut mikään suuri suoritus, se ei pääse mun elämän mahtavimpien hetkien top 10:neen tai tuskin edes 50:neen. Se oli jotain mitä kaikki pystyi tekemään ja mitä kaikki sairaanhoitajat oli joskus tehnyt. Odotettu hetki se oli siinä mielessä, että pääsi vihdoin työelämään.

Töihin menin tietenkin heti yliopistosairaalaan, enkä perusterveydenhuoltoon aio enää mennäkään. Osaston työporukka oli aivan mahtavaa ja työ hyvin haastavaa ja sattui siinä kohdalle uran ensimmäiset lomautuksetkin, mutta samalla erittäin mielenkiintoista ja innostavaa. Siksi jouduin miettimään kauan, kun minua pyydettiin saman yliopistosairaalan eräälle leikkausosastolle töihin. Olin ollut opiskeluaikana siellä harjottelussa ja tiesin, että vihaisin itseäni, jos et tähän mahdollisuuteen tarttuisi. Viimeinen työpäivä oli hyvin haikea ja olo vieläkin ontto.

2014 - mulla on suuria odotuksia sua varten! Aion piru vie ostaa sen asunnon ja pääsen unelmieni (ehkä?) työpaikkaan. Tänä vuonna toteutetaan mun elämän pidempiaikaisia ja suurimpia haaveita. Apua.

Ja koska Joulu on onnellisesti paketissa ja loppiainenkin lähestyy - on aika purkaa joulukoristeet takaisin kaappiin ja laittaa vähän uutta! Ja koska ikinä mulla ei ole leikkokukkia kotona, ostin tulppaaneja. Maljakkoni on joskus lapsena 90-luvulla saatuja (eli ihan kamalia), joten lykkäsin kukat vanhanaikaiseen lasiseen säilykepurkkiin. Jouduin tyhjentämään purkista lomamatkoilta rannoilta keräämiäni aaltojen pyöreiksi hiomia kiviä, joten ne saivat uuden kodin pinkistä mariskoolista. Pöytäliinana mamman kutoma pellavaliina.

Mun suhde mariskooleihin on hyvin ristiriitainen. Olen vahvasti sitä mieltä, että se on suomalaisen designin kakkakökkäre ja sen arvo on täysin nollassa, ehkä jopa miinuksella. Itselleni en ole ikinä ostanut yhtään tälläistä, silti meillä on niitä viisi (kolme on tullut meikkoselta yhteen muuttamisen kylkiäisenä, valitettavasti). Olen miettinyt niiden myymistäkin, mut silti se noiden kivien kanssa näyttää ihan mukavalta. Ehkä ne saavat nyt jäädä tuonne vitriinin päälle.

Punainen kynttilä saa toistaiseksi jäädä vielä hetkeksi. Suurin rakkauteni on Pentikin Loiste-tuikkukipot - mulla on jo kaksi.

Ainiin, ne uutiset länsirintamalta. "Länsirintamalta ei mitään uutta" kuvastaa tilannetta hyvin. Radiohiljaisuutta on kestänyt nyt melkein viikon. Mahtoikohan se välittäjä edes välittää sitä uutta tarjousta?