tiistai 24. helmikuuta 2015

Keittiö on tilattu!

Kolmen viikon päästä kotiimme saapuu odotettu uusi tulokas. Nuppi alkaa olemaan räjähdyksen partaalla vanhan keittiön kanssa, mutta onneksi jo hankitut ja asennetut uudet valot auttavat asiaa - nimittäin enää ei tarvitse irroittaa mikroa ja leivänpaahdinta, jos haluaa jauhaa kahvipapuja tai tehdä mitään muutakaan sähköä vaativaa. Riittävä määrä pistorasioita pitäisi mielestäni olla jokaisen ihmisen perusoikeus!


No minkälainen keittiö meille nyt sitten tulee? Oviksi valitsimme valkoisen maalatun mdf-oven, vetimiksi valitsimme Ikean Orrnäs-vetimet. Kaikki vetimet ovat samanpituisia ja ne laitetaan vaakatasoon. Inhoan keittiöitä, joissa joku vedin on pystyasennossa ja toiset vaa'assa. Ei nättiä.


Keittiön tasoa pohdittiin pitkään. Keittiömaailman betoni-niminen taso taittoi aavistuksen liikaa ruskeaan ja nythän olemme oikeastaan ristiretkellä ruskean poistamiseksi kodistamme. Kiersimme kaikki kaupat, joista voisi keittiön tasoja löytyä - tuloksetta. Eräästä saksalaisesta rautakaupasta löytämämme silver pine -taso heitettiin romukoppaan viimeistään siinä vaiheessa, kun rautakaupassa näimme tämän betoni-tason. Ei taittanut enää yhtään niin paljon ruskeaan. Valaistuksena rautakaupassa oli lämpimän sävyinen loisteputkivalo, siis sama kuin mitä meillä kotona tulee olemaan.

Toisaalta jään ehkä kaipaamaan puutasoa. Haaveissa oli pitkään massiivitammitaso. Öljyämistähän siinä on, mutta ei sitäkään kuukausittain tarvitse tehdä. Mutta uskon, että loputuloksesta tulee erittäin bueno harmaan tason, lasin ja valkoisten kaappien kanssa.



Käväisin Tigerissa ostamssa häihin paikkakortteja (näistä lisää myöhemmin) ja samalla sattuipa mukaani tämä vaasi. Halpa kuin saippua! En voinut vastustaa. No, kotona huomasin, että pohjassa on halkeama ja vesi ei pysy vaasissa sisällä, joten ei kun palauttamaan. Ja sitten kun jättää kukkaronsa kotiin ja huomaa vasta ostoskeskuksen pihalla, ei vaasin hinta ehkä sitten jäänytkään ihan niin halvaksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti