sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lomareissu Helsinkiin

Johonkin reissuun oli lomalla pakko päästä ja tällä kertaa päädyimme Helsinkiin. Pääkohteena siellä oli Korkeasaaren eläintarha, jossa emme kumpikaan olleet koskaan ennen käyneet. Aamulla lähdimme junan kanssa reissuun ja olimme Helsingissä yhdentoista aikoihin. Rautatieasemalta kävelimme hotellin kautta kauppatorille, josta lähti vesibussi eläintarhaan. 


Pikkupanda
Suurin osa eläimistä oli näkyvillä, mutta lähes kaikki kissaeläimet olivat jossain piiloissaan torkkumassa. Amurintiikerit ja leijonat nukkuivat niin, että yleisökin näki. 

Baraalin poikasia

Baraali
Mongolianvillihevoset olivat uteliaita ja tulivat jopa aitaan kiinni. Kesyyntyneitä ne eivät kuulema silti ole, vaan hoitajien on houkuteltava ne toiseen aitaukseen ennen kuin voivat mennä aitausta huoltamaan.



Monet eläimistä olivat vierailumme aikana siestalla, niinkuin nämä Visentitkin.

Punaniskavallabi

Emu

Kaksikyttyräinen kameli

Eläintarhavierailun jälkeen palasimme vesibussin kanssa kaupunkiin ja kävelymatkalla hotellille poikkesimme parissa sisustusliikkeessä (niistä tuliaisista myöhemmin lisää). Illalla kävimme vielä ravintola Memphisissä syömässä, oma halloumikanani oli todella hyvää ja kehuja sai myös mieheni syömä Delux-burger. Masu täynnä ja koko päivän kävelleenä alkoi niin paljon nukuttamaan, että laahustimme takaisin hotellille ja nukuimme yön hyvin sikeästi.


Runsaan ja maukkaan hotelliaamiaisen jälkeen suuntasimme kävellen Sea Lifeen. Kuvaamisen sijasta keskityin ensisijaisesti katselemaan, sillä eihän pimeässä oikein saa hyviä kuvia, eikä kuvaamiseen keskittyessä pääse nauttimaan vierailusta täysillä. Tässä kuitenkin muutamia huonohkoja otoksia hienosta ja suuresta Sea Lifesta.

Meriahven. Älkää huoliko, ei asu Itämeressä, tarkistin.



Kotimatkalla tuli vähän uni silmään. Raskas, mutta kiva reissu! Ja paljon jäi näkemättä (ja shoppailematta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti