perjantai 20. marraskuuta 2015

Joulukuusi


Joulukuusi kuuluu ehdottomasti Jouluun. Olipa se sitten pieni tai iso, aito tai kestokuusi - kuusi pitää olla. Tämän suhteen olen niin ehdoton, että viime jouluna ostin vanhemmilleni sypressin, koska he eivät kuusta olleet hankkimassa.






Olen tänä vuonna mieltynyt pieniin joulukuusiin. Olenkin ajatellut, että tänä vuonna meille tulisi ihan oikea kuusi jouluksi, kun kerran mieskin on joulun kotona. No miehenihän on luonnollsesti tätä vastaan, mutta meillä naisilla on taipumus saada tahtomme läpi jollain keinolla... mutta eivätkö nämä isotkin, kunnon joulukuuset ole ihania?

Kuvat lainattu: Pinterest

Kuusen hakuun liittyy aina hieman jännitystä. Kuusta ei nimittäin käydä ostamassa, vaan se haetaan läheisestä metsästä myöhään illalla. Ja päivällä täytyy tietenkin käydä kyttäyskävelyllä valitsemassa se metsän kaunein kuusi! Luulenpa kuitenkin, että meille tulee tälläinen pieni suuri kuusi. Ihan oikea kuusi siis, mutta vain hieman pienempi. Ja jos en saa miehen päätä käännytettyä, on meillä vaihtoehtona aina se kulahtanut tekokuusi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti