lauantai 5. huhtikuuta 2014

Puutarhan kevät

Pari viime viikonloppua on mennyt pihalla puuhastellessa. Viimeiset neljä vuotta kerrostalossa asustaneena olin ehkä vähän enemmän kuin innokas, kun vihdoin sain oman pihan. Vaikka piha on melko pieni, mulla on sen varalle suuria suunnitelmia. 

Hommat aloitettiin siis pihan perkaamisella. Piha on pensasaitojen ympäröimä, sivuilla (naapureiden pihojen välissä) on ilmeisesti jotakin angervopensasta, perällä iso syreeniaita ja terassin edustalla vielä kaksi jotakin toistaiseksi tuntematonta pensasta.

Pihojen väliset pensaat olivat meidän puolelta hyvin villiintyneet ja niitä piti hieman saksia. Syreeni on tehnyt maahan paljon uutta, joten niitä myös revittiin osittain pois. Lehdethän niihinkin kasvaa, enkä halunnut näkösuojaa hävittää kokonaan. Pensaat leikkasin niin, että ne kasvaisivat ylöspäin. Terassin edustalla olevat pensaat olivat huonossa kunnossa. Ne olivat täysin villiintyneet, eikä huonoja ja kuolleita oksia oltu leikattu varmaankaan ikinä. Niinpä kaikki kuolleet oksat poistettiin ja hyväkuntoisiakin typisteltiin, ettei pensaat veisi puolta koko pihasta. Pensaiden juurelta löysin myös kotilon kuoria... huolestuttavaa... Ensimmäisen perkauspäivän jälkeen jätekasa näytti tältä.


Ja toisen siivouspäivän (eilen) jälkeen se jätekasa näytti sitten tältä. Eilen haravoin myös sammaloituneen nurmikkomme.



 Iloisiakin yllätyksiä on ollut - nimittäin terassin edustalla olevassa kukkapenkissä kasvaa tulppaaneja ja tuijan juurelta nousee esiin krookuksia! Kukkapenkissä tosin kasvoi myös roskia, kauhtuneita kasvinosia, ruohoa, pari nuorta puuta ja aivan infernaalinen määrä voikukkia.



Tökkäsin multaan äidin ohjeesta myös aiemmin sisäkukiksi ostamani helmililjan ja narsissin. Niille ei näköjään käynyt kovin hyvin... Osasyy on kyllä minussa, kun menin tonkimaan penkkiä ja hävittämään kaiken kevätkosteuden. Kuvassa vielä näkyy puuta, johon oksasakset eivät pystyneet. Sahaa odotellessa.



Aitojen vieressä on kivi-istutus, jonka ajattelin säilyttää. Ensinäkin siinä kasvaa jokin iso kukka, jonka talventörröttäjän voi nähdä puskevan tuosta keskeltä. Kuvassa näkyy siis vain varsi, joten innolla odotan, miltä siellä näyttää parin kuukauden päästä. Ja kuten huomaatte, helvetillinen määrä roskia löytyi pensaista. Parit karkkipussit, riisikakkupaketin kääre, usb-tikku, viinipullon korkki...


Tänä aamuna penkissä näytti tältä!



Eilisen jälkeen olin tosi tyytyväinen tekemääni työhön. Mutta mihin laittaisin kasvimaan?



Istutin viime viikonloppuna istutin myös taimia. Parhaiten on itänyt krassi, jonka iskin suoraan ruukkuun ja ikkunalaudalle. Muut ovat vielä kylppärin lattialla Ikean Socker-kasvihuoneessa itämässä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti