Kivi sydämeltä

Keittiö on valmis! Tai no yhtä pistorasiaa lukuunottamatta, mutta sekin on toiminnassa. No mikä tässäkin kesti? Olisi ehkä pitänyt tilata lasimies mittaamaan heti kun taso oli saatu paikalleen, nimittäin lasin toimituksessa kesti kuukausi luvatun kahden viikon sijasta... Mutta kun se vihdoin tuli, ei lasimies ollut porannut lamppujen kiinnitysreikiä ollenkaan ja sovitut listatkin puuttuivat. Eikä lasi meinannut mahtua liesituulettimen kohdalta, koska lasimies ei ollut huomioinut, että liesituuletin on kaksi milliä alempana kuin kaapistot. Että niin. Keittiössä (eikä olohuoneessakaan) ei ollut valoa, eikä pistorasioita käytössä. Great.

Lasi itsessään on aivan ihana. Valitsin taustalta valkoiseksi maalatun lasin. Lasimies vielä kehtasi kyseenalaistaa valintani ja tarjosi valkoiseksi läpivärjättyä lasia, mutta mielestäni keittiöstämme olisi silloin tullut liian valkoinen. Täytyy vähän väriäkin olla!

Todelliseksi ongelmaksi muodostui loisteputkivalaisinten asennus. Nämä loisteputkivalaisimet valitsimme sen vuoksi, että saisimme lisää pistorasioita sähkömiestä vaivaamatta. Ongelman huomattuamme soitti mieheni heti lasimiehelle, joka ehdotti lamppujen liimaamista lasiin ja suositteli jotain liimaakin. No, kyseistä liimaa ei vaan ollut missään yleisessä myynnissä, joten se siitä.

Mietimme läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot: ruuvataan valkoiseksi maalattu puu kaapin runkoihin ja valo siihen kiinni, ruuvataan pienet puut runkoihin ja valot niihin kiinni, liimataan valot sikakitillä ja tehdään tuet... Kunnes isäni sai loistavan idean. Hän oli töissään (jossa myös liimaillaan lasia aika paljon) löytänyt lasiliimaa ja testannut sitä. Kaksi miestä veti vaneria irti suolakurkkupurkista puolen tunnin kuivumisajan jälkeen, eikä lähtenyt irti. Sitä sitten. Nyt saisimme lamput juuri niille paikoille, kuin ne olivat olleetkin. Ja ennen kaikkea ilman tukipuita.

Tässä välissä kului paljon maalarinteippiä ja mittaamista. Itse liimaaminen oli hyvin jännittävää, liima oli lähes mustaa ja sen roiskuminen lasille pilaisi koko homman. Muutama roiske tulikin, mutta ne sai onneksi heti pyyhittyä pois.

Eniten tässä vaihtoehdossamme pidän siitä, ettei kukaan tiedä millainen viritys lamppujen takana oikein on. Ensin liimattava alue lasissa käsiteltiin aktivaattori-aineella. Lampuissamme ei ollut juurikaan liimauspinta-alaa, joten mittasimme ja sahasimme (tai isäni sahasi) vanerista tukipuut, jotka upposivat täydellisesti lamppujen takana oleviin uriin. Tukipuita tuli kaksi per lamppu, joten niiden väliin liimauksen ajaksi ruuvattiin vanerin pätkä tueksi. Tukipuiden piti olla absoluuttisen suorassa. Kun liima kuivui, ruuvattiin vanerit välistä pois ja porattiin reiät lampun taustalla oleville "nupeille". Lisäksi lamppujen runkoon porattiin lisää paikkoja kiinnitysruuveille. Sitten vaan lamput paikoilleen ja ruuveilla kiinni.

Täytyy sanoa, että kyllä isä osaa. Ilman häntä olisimme taas olleet pulassa ja luultavasti eläneet ilman valoa keittiössä syksyyn saakka. Täytyypä muistaa häntä jollain lahjalla.