torstai 25. kesäkuuta 2015

Kesäloma

Meillä alkaa huomenna ensimmäinen yhteinen kesäloma mieheni kanssa. Suunnitelmat olivat suuret: ensin piti lähteä viikoksi Madeiralle, sitten Rodokselle ja sitten Turkkiin, mutta mies ei lämmennyt millekään vaihtoehdolle. Hän ei tykkää matkustamisesta ja kun hänen lomansa toinen puolisko menee sukuloidessa ulkomailla, en voi häntä kovin paljon syyttääkään. Tämän jälkeen ehdotin matkaa Lapin mökillemme tai pyörällä saaristoon rengastietä pitkin - ei käynyt.


Kuva
Johonkin on pakko mennä, viime kesäkuussa vietetty sateinen kolme viikkoa sisätiloissa on jättänyt mulle näköjään pysyvät arvet. Nyt suunnitelmia ollaan lyöty vähän lukkoonkin ja ollaan menossa päiväksi Korkeasaaren eläintarhaan ja hotellissa nukutun yön jälkeen olisi tarkoitus käydä vielä Sea Lifessa ennen kotimatkaa. Mitään matkoja tai huoneita ei ole vielä varattu, joten katsotaan tuleeko tästäkään mitään.

Kesäloma aloitetaan kuitenkin reissulla vanhempieni mökille Kustaviin. Siellä ollaan pari yötä ja tullaan sitten takaisin kotiin. Kotona onkin aika paljon kaikkea hommaa rästissä. Terassin aidat täytyy hiota ja maalata. Kaikki kolme varastoa täytyy siivota ja pienet ja käyttämättömät vaatteet viedä kierrätykseen. Autot ja pyörät täytyy pestä ja vahata. Lisäksi remonttijätteitä täytyy kuskata paikalliselle kaatopaikalle.

Ennen kaikkea odotan yhteistä aikaa, hitaita aamiaisia tuoreiden sämpylöiden kera. Ystävillekin olisi tarkoitus järjestää aikaa, haaveissani on lettukestit, kuka enää pitää lettukestejä? Sanninkin laulussa sanotaan, että ennen syötiin lettuja ja nyt lasketaan kaloreita. Lisäksi haluaisin tehdä piknikreissun puistoon.


Kuva
Mies palaa kahden viikon päästä töihin ja minä jatkan lomailua. Reissu Lapin mökille vanhempieni kanssa on jo löyty lukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti