sunnuntai 13. joulukuuta 2015

13. luukku - vauvan villapaita

Olen hullaantunut Novitan 7 veljestä polkkaan ja erityisesti ruskeaan. Siitä on valmistunut tämän villapaidan lisäksi tumput ja sukat isälleni ja myös tässä postauksessa näkyvät tumput, hieman lankaa pätkien toki. Tämä villapaita on ystäväni pienelle pojalle pukinkonttiin. Ohjeeseen olen yhdistänyt DROPS Designin Little William –ohjeen ja kuvion matkin tästä ohjeesta.


Vauvan villapaita aloitetaan neulomalla vartalo-osa alhaalta ylös. Ensin luodaan pyöröpuikolle (numero 4, jos käytät 7 veljestä lankaa) 126 silmukkaa. Tein ohjeen siis 80/86 kokoon, että on vähän kasvunvaraakin ja mahtuu toinen paita alle. Tämän jälkeen neulotaan joustinneuletta 2 o 2 n. Kun joustinneuletta on 3cm, aletaan neuloa sileää neuletta. Kiinnitä merkkilangat 1. silmukkaan, neulo 62 s ja kiinnitä toinen merkkilanka. Merkkilankoja kannattaa kuljetella pystysuoraan koko työn matkalta. Kirjoneule aloitetaan neulomalla M1 kerran. Tämän jälkeen neulotaan piirrosta M2, kunnes työn pituus on 20cm. Tällöin päätetään kummankin sivun keskimmäiset 5 s kädenteitä varten.  Jätä työ pyöröpuikoille odottamaan.

Kuva lainattu Garn Studio.
Hihat aloitetaan myös neulomalla alhaalta ylös. Ensin luodaan sukkapuikoille 36 silmukkaa. Neulo 1 kerros sileää neuletta. Kiinnitä merkkilanka kerroksen 1. silmukkaan. Tosin hihoissa lisäykset tulevat 1. ja 4. puikon väliin, joten itse jätin merkkilangan laittamatta. Neulo joustinneuletta (2 o, 2 n) 3cm. Jatka sileällä neuleella. Kun työn pituus on 6cm, lisää merkkilangan molemmin puolin (eli siihen 1. ja 4. puikon väliin) 1 silmukka molemmin puolin. Tälläiset lisäykset toistetaan 3cm:n välein, yhteensä 5 kertaa. Kun olet nämä lisäykset tehnyt, työssä pitäisi olla 46 silmukkaa. Kun työn pituus on 20cm ja olet samassa kohtaa kirjoneuletta, kuin vartalo-osassa, päätä kainalosta 5 silmukkaa, merkkilanka on näiden keskellä. Neulo sitten toinen hiha.


Kun olet saanut molemmat hihat valmiiksi, ota kaikki kolme osaa pyöröpuikolle niin, että päätetyt 5 silmukkaa ovat vastakkain (= kainalo). Jokaisen kappaleen rajakohtaan kannattaa kiinnittää merkkilanka. Silmukoita pitäisi olla nyt 198. Pienimmille vauvoille kannattaa neuloa napituslista (kts. linkki ohjeeseen), mutta isommilta voi sen jättää pois. Tähän paitaan en neulonut napituslistaa.

Jatketaan sileää neuletta ja kirjoneuletta.  Samalla tehdään raglankavennukset, eli merkkilangan jälkeen neulotaan 1 silmukka oikein, sitten 2 silmukkaa oikein yhteen. Neulotaan sileää, kunnes jäljellä on 3 silmukkaa ennen seuraavaa merkkilankaa. Tee ylinostokavennus (nosta 1 silmukka, neulo 1 silmukka oikein ja nosta edellinen silmukka tämän neulotun yli). Neulo 2 silmukkaa oikein ja neulo 2 oikein yhteen. Neulo näin, kunnes tulet kerroksen vaihtumiskohtaan. 3 silmukkaa ennen merkkilankaa tee ylinostokavennus, neulo 1 oikein. Ja siinä on koko kerroksen raglankavennukset!


Samanaikaisesti, kun työn pituus on 29cm siirrä etupuolen keskimmäiset 13 silmukkaa apulangalle.  Jatka neulomista tasona. Tee raglankavennukset joka toinen kerros, yhteensä 12 kertaa. Tämän jälkeen kavennukset tehdään jokaisella kerroksella 4 kertaa.
Vinkki: kannattaa ottaa keskimmäiset silmukat apulangalle niin, että saat tehdä raglankavennukset oikeaa neuloen. Näin sinun ei tarvitse miettiä, miten päin ne kavennukset nyt menivätkään nurjalta neulottuna, että näyttävät edelleen samalta.
Työn kummastakin reunasta päätetään pääntietä varten joka toinen kerros 1 x 2s ja 2 x 1s. Kun kaikki tarvittavat silmukat pääntietä varten on päätetty ja raglankavennukset on tehty (yhteensä siis 16 kertaa), työssä on jäljellä 49 silmukkaa.
  

Pääntien reunusta varten poimitaan pääntien reunasta yhteensä 27 silmukkaa, tässä siis mukana ne 13 apulangalla olevaa. Eli silmukoita on nyt yhteensä 84. Ota kaikki silmukat pyöröpuikolle. Neulo 1 krs sileää ja kavenna samalla tasavälein silmukkaluku 76:een. Eli 8 kavennusta n. 9 silmukan välein. Neulo 8cm joustinneuletta (2o, 2n). Päätä silmukat löyhästi. Taita kaulus kaksinkerroin ja neulo löyhästi kiinni työn nurjalle puolelle.

Ompele kainalon saumat kiinni, päätä langat. Valmista tuli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti