perjantai 4. joulukuuta 2015

4. luukku - mitä toivon joululahjaksi?

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä pienemmäksi joulun toivelista käy. Jos saisin toivoa vain yhtä asiaa, toivoisin enemmän aikaa ja energiaa (tai vähemmän töitä?). Mutta on meillä tarvetta myös muutamalle konkreettiselle asialle.

Artekin E60 jakkara valkoisella laminaatti-istuimella. Koska meillä ei ole yhtään jakkaraa ja haluan kestävää designia kotiimme. Kopioita en toivo, mieluummin olen sitten ilman jakkaraa.

Kuva

Iittalan harmaa Meno-kassi, s-koko. Tälle toiveelle ei ole mitään järkevää syytä. Menoon saisi säilöttyä esimerkiksi sisustuslehdet tai lankoja.

Meno Kassi 300x250x150 mm
Kuva

Iittalan Kaasa-kynttilälyhty. Kaasa on valtavan kaunis. Omani ottaisin luultavasti harmaana, vai olisiko hiekka kauniimpi? (Kuvassa vasemmalla.)

Kuva lainattu täältä

Marimekko Oiva-teekannu. Mielestäni ihan vain valkoisena ja vaaleana puuna tämä on kaikkein kaunein.

Oiva -teekannu
Kuva lainattu www.marimekko.fi

Lisäksi tarve olisi Fiskarsin kokkiveitselle ja sukkia on viimeaikoina mennyt melko paljon puhki, mutta siinä ne toiveet nyt olivat.

Tiedättekö sen joulun jälkeisen tavara-ähkyn? Sen tunteen, että on pakko saada kotia tyhjemmäksi. No, sellainen on tullut minulle nyt jo ennen joulua. Jouluksi en missään nimessä toivo krääsää, sitä meillä on jo ihan riittävästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti