torstai 31. joulukuuta 2015

Menneen vuoden tapahtumia

Vuoden viimeinen päivä. Ja aika miettiä vähän kulunutta vuotta. Mitä tuli tehtyä ja mitä jäi tekemättä.



Suuria muutoksia tapahtui kodin sisällä. Keittiön ja wc:n remontit saimme valmiiksi ennen kesää. Työhuone valmistui syksyn aikana. Ruokailutilakin koki pientä muutosta,vaikka uutta ruokapöytää ja tuoleja en ole vielä löytänytkään. Remonttia jäi vielä tekemättäkin - eteisen pyökinsävyiset kaapinovet pitäisi maalata ja muutenkin eteinen kaipaisi uutta maalipintaa. Ja lisäksi makuuhuoneeseen on ehkä tulossa vähän päivitystä...



Näkyviä muutoksia tehtiin myös pihalla. Suurin työ oli 20 vuotta vanhan marjakuusen kaivaminen etupihalta. Lisäksi takapihalle tehtiin varjoistutusta ja perennapenkkiä. Puutarhan sato jäi tänä vuonna vähän kehnoksi, jos nyt olisi taas enemmän aikaa taimien kasvattelulle ja hoidolle.




Suurin henkilökohtaisen elämän mullistus oli kihlat rakkaan mieheni kanssa. Ja siitä seurannut hääsuunnittelu ja sen aiheuttama stressi. Nyt suunnitelmat ovat olleet hyvän aikaa tauolla ja olo on mitä mainioin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti